Säästä oman asunnon käsirahaan helpoilla vinkeillä
Monilla on tavoitteena oman kodin ostaminen. Vaikka asunto tai talo itsessään toimii usein suurena osana vakuutta eikä sinun tarvitse säästää talteen koko asunnon myyntihintaa, yleensä tarvitaan ainakin osa asunnon...
Saunan lauteiden ja kiukaan uusiminen
Saunan tunnelman ytimessä ovat laadukas kiuas ja miellyttävät lauteet, joilla voi istua tai loikoilla haluamassaan asennossa rentoutuen löylyssä. Lauteiden ja kiukaan uusiminen ovat töitä, jotka on kohtuullisen helppo toteuttaa...
Vanhat kotivideoformaatit – mitä tehdä niillä?
Nykyään elokuvien katseleminen on helpompaa kuin koskaan ennen, sillä elokuvat striimataan kätevästi tietokoneelle, televisioon, tablettiin ja älypuhelimeen. Myös valikoima on suunnaton, sillä striimausta tarjoavia palveluja tulee koko ajan lisää.Suomessa...
Valaistuksella on suuri merkitys sisustuksessa
Kodin kauniiksi ja viihtyisäksi sisustaminen on monelle tärkeä asia. Jotkut tykkäävät sisustaa kaikki tilat alusta loppuun asti itse. Jos mielessä ei ole selvää visiota, saa erilaisia sisustusideoita helposti netistä...
Etätyöt vaativat valoa ja ergonomiaa
Koronaviruskaudella useat meistä työskentelevät etänä kotoa käsin, jos siihen vain on mahdollisuus. Monilla etätyö on tullut kuitenkin yllättäen eteen, eikä moiseen ole millään tavalla varauduttu. Tämä näkyykin mitä erikoisimmissa...
Miten tienata sijoittamalla
Jos sinulla on vaikkapa 1000 euroa ylimääräistä rahaa ja se polttaa taskussasi, harkitse sijoittamista sen sijaan, että käytät rahat johonkin turhaan. Mutta kysymys kuuluukin sitten: Voitko todella ansaita rahaa...
Säästä talousmenoissasi virtuaalisessa rajakaupassa
Risteilyillä tai lennoilla käydessä tulee asioineeksi rajakaupoissa, joissa myydään tuotteita yleensä halvemmalla kuin omassa kotimaassa. Näin tulee säästäneeksi rahaa, mikäli löytää tarpeeksi hyvän tarjouksen. Rajakaupat toimivat nykyään myös virtuaalisesti,...
Elektroniikkaa niin keittiöön kuin olohuoneeseen – nämä laitteet tekevät arjestasi ruusuisempaa
Nykyteknologian ammattilaiset ovat luoneet kirjavan kattauksen erilaisia laitteita, joita hyödyntämällä voit säästää niin aikaa kuin rahaa. Internet of Things –laitteiden avulla voit tehdä kodistasi niin sanotun älykodin, ja näin...
Tekemistä syksyn pimeneviin iltoihin
Kesä on kääntymässä loppua kohden. Vaikka tänä vuonna vielä syyskuussa ollaan saatu nauttia yli 20 asteen päivittäisistä lämpötiloista on kesä tältä vuodelta kuitenkin ohi ja vähitellen maapallon asema aurinkoa...
EU-maat, joissa e-urheilua pidetään urheiluna
E-urheilu on laji, joka jakaa rajusti mielipiteitä. Osa pitää sitä urheiluna ja osan mielestä pelaamisella ei ole mitään tekemistä oikea urheilun kanssa. Myös eri mailla on tästä erilaisia käsityksiä....





















