Siivoaminen on harvemman lempipuuhaa, mutta sopivilla vinkeillä siitäkin saa ainakin siedettävää. Parhaimmilla vinkeillä siivouksesta voi tulla jopa hauskaa, kunhan pitää vain avoimen mielen ja ajattelee positiivisesti.

Suursiivous voi olla kammoksumisen paikka monelle, joka ei ole tottunut siivoamaan pitkiä aikoja kotonaan. Yksinkertaisilla teoilla pystyy kuitenkin välttämään suursiivouksen.

Joka päivä vähän

Joka päivä siivoaminen kuulostaa sekin usealle meistä varsin ikävältä, mutta jos joka päivä tulee siivottua vähän kerrallaan, sillä voi välttyä suursiivoukselta. Jos lattialle on pudonnut tavaroita, nosta ne heti pois ja aseta paikalleen. Keittiössä astiat tiskipöydällä näyttävät sekasotkulta, joten jos käytät astioita, pese ne heti käsin tai laita ne astianpesukoneeseen.

Imuroiminen kerran viikossa ei ole välttämättä hyvä ajatus, sillä likaa ja pölyä ehtii kertyä seitsemässä päivässä runsaasti. Siksi voi olla hyvä ajatus imuroida joka päivä tai joka toinen päivä, jolloin kertaimurointi kestää vain hetken. Samaa ajatusta kannattaa suosia myös lattian pesemisessä. Lattian pesemisessä tulee olla sopivat pesuaineet. Joskus voi käyttää myös lattianhoitoainetta, joka sopii kaikkien vedenpitävien lattioiden, kuten muovi- ja puulattioiden jatkuvaan puhdistukseen ja hoitoon. Lattianhoitoainetta myy esimerkiksi Netpris.net.

Roskapusseja ei kannata ahtaa täyteen roskia, sillä silloin ne ovat vaikeammin suljettavissa ja roskat putoavat lattialle helposti. Tämä aiheuttaa vain lisää siivoamista. Pölyjen pyyhkimistä ei tarvitse harjoittaa joka päivä, mutta sitä kannattaa tehdä aina silloin kun näkee silmämääräisesti pölyn kerääntyneen tasoille. Television ruutu on aika hyvä mittari pölyn määrään yleisesti huoneiston sisällä. Pölyhuiska on erinomainen väline tähän, sillä se imee pölyt kätevästi kevyesti huiskaisemalla. Toinen hyvä keino pölyjen pyyhkimiseen on mikrokuituliina, jolla pystyy esimerkiksi tasot pyyhkimään paremmin kuin pölyhuiskalla.

Riippuen asunnon säilytystiloista ja muista tiloista, voi olla hyvä jos siivoukseen tarvittavat välineet ovat näkyvillä. Niihin on silloin helppo tarttua ja aloittaa siivoaminen vaikka hetken mielijohteesta, ilman että siivousta tarvitsisi juuri suunnitella. Siivousvälineiden ei tarvitse olla kalliita, mutta niiden pitää olla sopivia asunnon eri tiloihin. Mieti siis asuntoasi, ennen kuin ostat siivousvälineet.

Lattiakaivo ja hajulukko puhtaaksi

Monesti siivouksessa unohtuvat sellaiset paikat, joihin ei yleensä tarvitse kiinnittää huomiota, paitsi vasta sitten kun ne alkavat toimia huonosti – tai haista. Tällaisia ovat esimerkiksi lattiakaivot kylpyhuoneessa ja vaikkapa WC:n lavuaarin hajulukko. Kylpyhuoneen lattiakaivoon kertyy helposti hiuksia, karvoja sekä likaa kylpyhuoneen lattialta. Sen puhdistaminen vaikkapa viikottain estää sen tukkeutumista. Sieltä tuleva paha haju voi syntyä siitä ettei lattiakaivoa ole puhdistettu, mutta joskus lattiakaivossa oleva hajulukon tulppa voi lähteä irti ja aiheuttaa pahan viemärin hajun kylpyhuoneeseen.

WC:n hajulukko puolestaan sijaitsee lavuaarin alapuolella. Hajulukko saattaa aika ajoin tukkeutua liasta ja karvoista, jolloin lavuaari pitää aukaista. Yleensä siihen riittää ruuvimeisseli, jolla voi ruuvata lavuaarin ritilästä hajulukon ruuvin auki. Alapuolelta sitten löytyvät osat, jotka voi irroittaa yleensä pelkästään käsin. Tässä vaiheessa kannattaa vierellä ottaa ämpäri, johon mahdolliset vedet hajulukosta voidaan kaataa. Jos hajulukkoa puhdistaa usein, ei sinne pääse kerääntymään likaa. Tukkeutuessaan hajulukon puhdistus on hyvin epämiellyttävää, mutta pakko sekin on joskus tehdä.

Siivoaminen usein ja kevyemmin on yllättävää kyllä helpompaa, kuin siivoaminen harvoin. Jos asunnossa siivotaan harvoin, se teettää lisää työtä ja pintojen puhdistaminen on vaikeampaa. Pöly ja lika voi olla pinttynyt niin pahasti, että se vaatii sekä aikaa, hermoja että erilaisia pesuaineita sekä hyviä välineitä. Siivoa usein, niin säästät omiakin hermojasi.