Kotona on tänä keväänä vietetty aikaa jopa niin paljon, että monilla meillä on jäänyt kuntoilu sikseen. Ja mikäs siinä, jos hyvin rakennetussa ja suunnitellussa talossa viihtyy sisätiloissakin. Tilavimmissa ratkaisuissa on mahdollista rakentaa vaikkapa oma kuntosali talon sisälle, koska julkiset kuntosalit ovat olleet kiinni jo useita viikkoja ellei kuukausia.
On kuitenkin tosiasia, että pelkällä lihasvoiman kasvattamiselle ei pysy kunnossa eikä ainakaan laihdu, jos painon pudottaminen on ollut eristäytymisen tai karanteeni jälkeen suurin muutoksen toive. Joskus on vain lähdettävä ulos ja tarpeen mukaan vältellä liikoja ihmismääriä.
Kun lähtee lenkille, kannattaakin valita ensiksi lenkkireitti etukäteen. Se on sekä siksi tärkeää, että osaa pohtia sopivan hiljaisen reitin, oli sitten lähdössä kävelemään, hölkkäämään tai juoksemaan. Reitin valitseminen etukäteen vaikkapa Google Mapsin avulla on myös hauskaa, sillä tämän sovelluksen kautta voi katsella joko valokuvista tai 3D-näkymän avulla etukäteen, minkälaisiin maastoihin olisi mahdollisuus pinkaista matkaan.
Kengät sopivaan tarkoitukseen
Lenkille lähdettäessä pitää olla sopivat ja laadukkaat kengät. Kaikkein halvimpia kenkiä alelaarista ei yleensä kannata noukkia, ellei satu löytämään merkkikengät hyvään hintaan. Tällaisiakin löytöjä joskus näkee, varsinkin jos merkkikenkien tietty malli ei ulkonäöllisesti ole kovin menestynyt. Jos juoksijaa ei haittaa kengän ulkonäkö, kannattaa tällöin suunnistaa kauppojen alelaarien ja outlettien pariin. Näin on mahdollista säästää useita kymmeniä euroja.
Laadukkaiden kenkien avulla jalat pysyvät terveenä, eivätkä kipeydy herkästi. Sopivat kengät ovat sopivan tukevat, mutta eivät kiristä ja paina. Kun kyseessä on oma jalka terveys on erityisen tärkeää ja joskus on järkevä ostaa myös erilliset tukisukat tai treenisukat. Investoimalla hyviin kenkiin tulee myös investoimalla omiin jalkoihin, joiden kunto vaikuttaa kaikkeen liikkumiseen – sekä selän terveyteen.
Ihmisten vältteleminen
Toivottavasti tällainen viruskausi laantuu, jolloin on mahdollista taas lähteä ystävien tai työporukan kanssa lenkille vähän isommallakin porukalla. Siihen asti on mahdollista nauttia yksinäisyydestä lähtemällä lenkille mukavat nappikuulokkeet korvalla. Lenkin aikana voi kuunnella musiikkia, podcasteja ja vaikkapa äänikirjoja. Tai olla vain omissa ajatuksissaan.
Se on kiireisenä aikana aliarvostettu tapa rentoutua. Oma itse voi olla parasta seuraa.