Nykyään elokuvien katseleminen on helpompaa kuin koskaan ennen, sillä elokuvat striimataan kätevästi tietokoneelle, televisioon, tablettiin ja älypuhelimeen. Myös valikoima on suunnaton, sillä striimausta tarjoavia palveluja tulee koko ajan lisää.

Suomessa on tällä hetkellä esimerkiksi Netflix, HBO, Prime Video, Viaplay, CMore, Blockbuster sekä TV-kanavien omat palvelut kuten Yle Areena, MTV3 ja Ruutu. Disneyn oma palvelu on tulossa myös Suomeen lähiaikoina.

Vanhat formaatit kunniaan

Monilta löytyy kotoa kuitenkin vanhoja elokuvien katselemiseen tarkoitettuja formaatteja, kuten DVD-levyt ja VHS-kasetit, sekä niiden katselemiseen tarkoitetut laitteistot. Monilla voi ruveta tuntumaan siltä, että näistä laitteista, kaseteista ja levyistä pitäisi päästä äkkiä eroon.

Kannattaa aina kuitenkin harkita pariin kertaan, ennen kuin antaa niitä pois tai heittää roskikseen tai kierrätykseen. Moni on tuskaillut jälkikäteen hävittäneensä musiikkiformaatteja kuten CD-levyjä, C-kasetteja, vinyylilevyjä ja muita. Oletko aivan varma ettet halua joskus viettää nostalgisia hetkiä asettaen VHS-kasettia nauhurin sisälle, kelata sen ensiksi alkuun ennen kuin voit aloittaa elokuvaillan johon kuuluvat usein myös kasetilla olevat nostalgiset mainokset 80-luvulta?

On myös aivan mahdollista, että eräitä niitä elokuvia, joita omistat niin sanotuissa vanhan liiton formaateissa, ei löydykään striimauspalveluista. Voi myös olla, että sinulla on hallussasi jokin eri versio, jota ei tulla edes koskaan suoratoistopalveluihin asettamaan saataville. Ja voi olla aivan mahdollista, että hallussasi on elokuvia, joita ei tulla koskaan näkemäänkään suoratoistopalveluissa.

Harrastajat keräilevät

Jos et kuitenkaan enää haluaa säilyttää kasetteja ja levyjä, kannattaa ottaa alan harrastajiin yhteyttä vaikkapa sosiaalisessa mediassa ja kysyä hallussa olevien elokuviesi käypää hintaa. Vaikka sinulle raha ei olisikaan niin tärkeää, voi juuri se yksi elokuva olla hyvin tärkeä keräilijälle. Potentiaalisia ostajia voi löytyä myös ulkomailta.

Vanhat formaatit voi olla joskus hyvä säilyttää myös jälkikasvulle ja heidän jälkeläisilleen. Se mikä tuntuu nyt itsestä vaivalloiselta, voi olla jo nyt tai tulevaisuudessa hienoa ja tunnelmallista seuraaville sukupolville. VHS-kasettien katsominen voi olla juuri tällaista. Kotona voi olla mukava katsoa suoratoistopalvelusta vaikkapa Monsterit Oy, mutta mummolassa sen katsominen kasetilta voi olla aivan yhtä hauskaa.