Veikkaus tulokset Keno ja Lotto arvonnoista

Monet meistä tuntevat Suomen kuuluisimmat onnenpelit, Kenon ja Loton. Niiden suosio ja kuuluisuus on paljoltikin Veikkauksen ansiota, ja niitä on pelattu jo vuosikymmenien ajan joko viikoittain tai jopa päivittäin. Monilla meistä suomalaisista onkin perinteenä katsoa tuloksia televisiosta perheen tai ystävien kesken.

Lauantai-iltaan klassisesti kuuluu illallinen ystävien tai perheen kanssa, ja Lotto arvonnan tuloksien katsominen televisiosta. Kuitenkaan kaikki meistä eivät halua enää avata televisiota niin usein, tai haluavat nähdä tulokset välittömästi, milloin tahansa ja missä tahansa. Sitä varten onkin olemassa sivustoja kuten kenonumerot.fi, josta käyttäjä voi löytää välittömästi tulokset, ja selvittää voittivatko he tai joku muu potin. Sieltä asiasta kiinnostuneet voivat myös löytää lisää tietoa pelistä halutessaan.

Veikkauksen Monopoli onnenpeleihin

Veikkaus on suomalaisille niin tuttu onnenpelien säätelijä, että monet meistä ei edes tiedä onnenpelien pelaamisen olevan mahdollista muilla tavoilla. Suomen televisio kanavilla näytetäänkin juuri Veikkauksen suorittamia arvontoja, ja niiden tulokset löytyvät myös internetistä nykyään. Heillä on niin sanottu monopoli koko uhkapeli ja onnenpeli alaan, mikä sinänsä käy järkeen.

Suomessa nimittäin halutaan hallita yleisesti paljon asioita, jotka voivat aiheuttaa riippuvuutta käyttäjilleen. Uhka- ja onnenpelaaminen kuuluu näihin asioihin ja aktiviteetteihin. Sitä onkin helpompi hallinnoida ja tarkkailla, jos vain yksi toiminimi hallitsee melkein koko markkinoita. Tässä tapauksessa voidaankin melkein sanoa, että Veikkauksen monopoli on perusteltu Suomen kansalaisten suojaamisella peliriippuvuuden riskeistä.

Nykyään kuitenkin nettikasinot ovat nousseet suosiossa. Monet tuntevat alan kuuluisimmat nimet, ja tietävät, että he pääsevät pelaamaan niin peliautomaatteja kuin myös kortti- ja pöytäpelejä. Nyt kasinoille on kuitenkin alettu lisäämään myös keno, lotto, ja muita onnenpeli vaihtoehtoja pelattavaksi. Tämä saattaa aiheuttaa ongelmia Suomen tavalle hallinnoida pelaamista ja vähentää riippuvuuden riskiä, mutta onneksi he ovat keksineet erilaisia keinoja.

Näihin kuuluu tavat hallinnoida kasinoiden turvallisuutta, ja taata erilaisia työkaluja pelaajien omaan arviointiin pelaamisen hallinnassa pysymisestä. Sekä tietenkin tarjota erilaisia organisaatioita, jotka ovat valmiina auttamaan, jos pelaaja itse tai hänen läheisimmät ihmiset alkavat epäilemään pelaamisen lähtemistä hallinnasta.

Historiallisen suuret potit

Vuonna 2021 Suomessa tehtiin historiaa. Ystävä porukka voitti Suomen historian suurimman potin, joka ylitti jopa 10 miljoonaa euroa. Vaikkakin voiton jakoi monet pelaajat, eikä potti osunut vain yhdelle pelaajalle, se oli kuitenkin niin suuri, että kaikki ystävä porukan jäsenet tulevat elämään maireasti voittamillaan summilla.

Tämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta, kun onnenpeleistä voitetaan jättimäisiä summia. Suomessa on ollut joitakin tapauksia loton ja kenon historian aikana, kun jopa yksittäinen pelaaja on voittanut suuriakin summia. Nämä eivät kuitenkaan ole yleisiä, ja jättipotin voitto tuo mukanaan myös huonoja puolia, joita voidaan kutsua Lotto-kiroukseksi.

Historiassa, ainakin Suomesta puhuttaessa valitettavasti joidenkin onnenpelien voittajien elämä on kääntynyt epäonnekkaalla tavalla. Kaikista suurimmissa tapauksissa, jotkut voittajat ovat kokeneet joutuvansa vaihtamaan nimensä, asuinpaikkansa ja ammattinsa. Tämä on johtunut kateudesta ja katkeruudesta, mitä heidän työkaverinsa, naapurinsa ja jopa perheen jäsenet ovat osoittaneet. Se saattaa kuulostaa kovalta, mutta toisaalta on varmasti myös hankala välttyä katkeruuden tunteelta, jos tuttusi yhtäkkiä muuttuu miljonääriksi, kun itse olet pelannut samaa onnenpeliä vuositolkulla.

Tästä syystä on yleistä, että sekä suuremman ja pienemmän summan voittajat eivät välttämättä tee kovin suurta numeroa voitostaan, eivätkä halua paljastaa henkilöllisyyttään. Muiden ihmisten kateuteen ei voi vaikuttaa, joten joskus onnen pitäminen salassa voikin olla paras ratkaisu.