Oletko isännöitsemässä kotikatsomon kotonasi?

Oletko juuri hankkinut uuden upean television, tai ehkä olet sisustanut koko olohuoneesi uudelleen? Tai ehkäpä olet rakentanut itsellesi erillisen elokuva huoneen. Tämä tilanne vaatii ystävien kanssa asian juhlimista! Tähän tarkoitukseen sopii erityisen hyvin kotikatsomon järjestäminen omassa kotonasi.

Tietenkin kotikatsomo voidaan järjestää minkä vain katsomisesta. Kyseessä voi olla vaikka uusi elokuva tai sarja, johon olette kaikki ystäviesi kanssa ihan koukussa. Kuitenkin yleisin katsottava kotikatsomoissa on ehdottomasti erilaiset urheilu ottelut. Kukapa ei olisi joskus katsonut esimerkiksi jääkiekon liigan otteluita ystävien kanssa.

Jännittävien lajien seuraaminen on mahtava tapa viettää aikaa ystävien kanssa!

Oli kyseessä sitten koripallo, jalkapallo, tai jääkiekko ottelu, se on loistava tapa viettää aikaa ystävien kanssa. Oletettavasti katsoisitte ottelua kuitenkin kotoanne, niin miksi ette tekisi sitä yksin. Se on myös mahtava keino parantaa ystävyyssuhdetta ihmisten kanssa, joita et ole tuntenut vielä kauaa. Kannustamalla samaa joukkuetta voittoon, uusi ystävyys voi saavuttaa aivan uuden tason. Tai tietenkin, jos kannatatte eri joukkueita, ystävä mielinen kilpa on myös mahdollista.

Varaudu kuumiin tunteisiin

Todellakin varsinkin, jos kannatat eri joukkuetta ystäväsi kanssa, on hyvin tärkeää, että varaudut kuumimpiin tunteisiin. Vaikka kyseessä ei olisi edes erittäin tärkeä ottelu, jotkut urheilun seuraajat eivät kestä oman lempi joukkueensa häviämistä. Tämä kannattaa huomioida silloin, kun olet kutsumassa ystävääsi viettämään kotikatsomo iltaa luoksesi.

Tietenkin ystävä henkinen kiusoittelu ja kilpa kuuluu asiaan. Kannattaa kuitenkin varmistaa, että vitsailu ei muutu liian totisesti. Tämä ei ole loppujen lopuksi ollenkaan tarkoitus. Sen sijaan päämäärä on yksinkertaisesti pitää hauskaa ystävien kanssa.

Muista naposteltavat

Kuumista tunteista puhuttaessa, on tietenkin hyvä mainita, että nälkäisenä ja janoisena on ikävä katsoa mitään ottelua. Sinun tehtävänäsi illan isäntänä on tietenkin varmistaa, että kaikki vieraasi, oli heitä sitten yksi tai useampia, ovat kylläisiä.

Sinun ei tietenkään tarvitse valmistaa seitsemän aterian illallista. On täysin riittävää, että hankit perus naposteltavia. Tämä ei vaadi paljoa vaivaa, mutta tekee illasta paljon mukavamman, kuin ilman mitään naposteltavaa.

Jos tiedät jonkun ystäväsi pitävän erityisesti tietystä tuotteesta, voit tietenkin ottaa tämän huomioon. Lisäksi monet yleensä kysyvät, jos he voivat tuoda jotain. Voit aina kehottaa vieraita tuomaan juuri heidän lempi naposteltavan. Tämä on helppo tapa varmistaa, että kaikki ovat varmasti tyytyväisiä.

Onhan käytössäsi tarvittava kanavapaketti?

Ennen kuin kutsut ketään luoksesi katsomaan ottelua, on hyvin tärkeää, että varmistat sinulla olevan tarvittava kanavapaketti. Nykyään on olemassa hyvin monia eri televisio kanavia, jotka tietenkin näyttävät eri asioita. Jos haluat katsoa tietyn ottelun, tarkista siis etukäteen, että sinulla on siihen tarvittava kanavapaketti.

Useat uskolliset urheilun seuraajat käyttävät paketteja kuten CMore tai MAX. Nämä kanavat näyttävät hyvin paljon erilaisia urheilu otteluita. Voit löytää jopa joitakin harvinaisempia vaihtoehtoja. Sen avulla voit jopa pyytää ystäväsi katsomaan otteluita, joita muilla ei ole välttämättä mahdollisuutta päästä katsomaan omassa kotonaan.

Siivoaminen jälkikäteen on monille illan ikävin osa

Suuri osa ihmisistä ei pidä siivoamisesta. Tämä ei muutu edes aikuisiällä, mutta sen tekemistä ei valitettavasti voi välttää. Vaikka siivoaminen sen jälkeen, kun vieraat ovat lähteneet saattaa tuntua ikävältä, se on silti parempi hoitaa alta pois. Näin et herää seuraavana aamuna kaaoksen keskeltä.

Onneksi olkoon, olet juuri järjestänyt mukavan kotikatsomo illan. Se ei vaadi paljoa vaivaa, ja muutamilla tuunauksilla voit saada aikaan erityisen mukavan illan kaikille vieraille. Ota vain huomioon mainitsemamme asiat, ja olet valmis illan isännöintiin.